perjantai 21. heinäkuuta 2017

Lomameikkejä

Jotain uutta oon nyt hankkinut kesälläkin, vaikka mökkilomalla ei periaatteessa tarvitse meikata vaan iho saa ihan levätä. Tärkein on ehkä auringonsuoja varsinkin kasvovoiteissa, vaikka tänä kesänä senkin merkitys on ollut aika vähäinen, kun ei sitä aurinkoa juurikaan ole näkynyt.
Halusin kuitenkin kokeilla Glamglown kosteuttavaa, heleyttävää ja vähän sävyä ja tasoitusta iholle antavaa voidetta, jota olenkin levittänyt välillä kasvoille ihan mökkioloissakin, silloin kasvot eivät ole niin kirjavat ja punoittavat ja ainakin itsellä on kivempi olo.


Tein tilauksen ensimmäistä kertaa Cocopanda-verkkokauppaan, josta saa joitakin mun haluamiani tuotteita, mitä kaupasta ei löydy. Mua kiinnosti kovin kehutut Balmin tuotteet, etenkin tämä alla oleva aurinkopuuteri ja samalla tilasin punasävyisen, hauskan luomiväripaletin. Sävyt siinä ovat sellaisia, joita mulla ei ennestään ole ja voisin kokeilla silmämeikkiäkin kesän kaupunkimenoissa välillä.





Lisäksi mua ovat houkuttaneet Lumenen uusi kevyt sävyseerumi ja heleytystipat, joita mm. Amanda on kehunut. Niitä juuri kokeilin ja ovat myöskin loistava lomatuote, varsinkin jos ei halua kovin peittävää meikkiä naamaan.


Huulirasvat- ja kiillot ovat myös säännöllisessä käytössä ja tän hetken suosikki on Essencen huulikiilto, jota hankin aina useamman nähdessäni, yksi vaalea sävy on aina työliivin taskussa saatavilla ja muita sitten löytyy laukusta ja joka puolelta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti