keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Viime viikoilta

Mukaan on mahtunut niin aurinkoista ulkoilusäätä kuin kirpeää pakkasta ja plussakeliä, kovin on ollut vaihtelevaa.Jäällä on jonkin verran tullut käytyä rannan tuntumassa, mutta kävelyreitti esimerkiksi Siilinkarille ei tänä talvena ole ollut kovin hyvässä kunnossa ja olen suosiolla jättänyt väliin sinne reippailun.

Kaupungilla on tullut käytyä aika harvakseltaan, ripsihuollossa nyt säännöllisesti ja Avonin tilausta hakemassa jätskiannosten merkeissä.


Vapaa-aikaa olen viettänyt aika paljon mökkeilyn merkeissä ja ottanut sinne mukaan kassillisen kalentereita, kyniä, tarroja ja teippejä ja askarrellut siellä kaikessa rauhassa. Uusia vihkoja ja tarvikkeita tekisi mieli haalia jatkuvasti.


Itse asiassa valtaosa varsinkin nukkumispäivistä ja valvomisvapaista on kulunut mökillä Honeyn kanssa, mies on sieltä kulkenut töissä omien aikataulujensa mukaan.
Mä oon ladannut kunnolla akkuja, hyviä kirjoja on tietenkin aina mukana matkassa ja viimeisin villitys on ollut katsella Kotikadun jaksoja sarjan alusta asti. Mä oon aikoinaan nähnyt joka osan ja nyt niitä on kiva katsoa uudelleen senkin takia, koska ohjelma alkoi Amandan syntymävuonna ja on mielenkiintoista seurata miten ajat ja mm. muoti ja sisustus ovat siitäkin muuttuneet. Etenkin tietokoneet ja puhelimet ovat vielä huvittavan antiikkisia, vielä ei silloin eletty varsinaista kännykkäaikaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti