sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Vaihteeksi vaatteita

Alkaa olla taas se aika vuodesta, kun parin viikon sisään saa suorittaa järjestelyoperaation, kaivaa kesävaatteet esille ja karsia ja arvioida tarvitaanko vielä jotain uutta.
Pääsin jälleen kuvaamaan uusia ryppyisiä vaatteitani (kyllä ne päällä oikenee) kun hain Elloksen pakettini ja mukana on myös muutamia KappAhlin alejuttuja sekä Anttilasta löytynyt kevyt harmaa toppaliivi, joka on juuri tällä hetkellä kovassa käytössä koiran kanssa ulkoillessa.


Vaikka niin suunnittelin käyttäväni kesällä värikkäämpiä vaatteita, niin näyttää siltä että värimaailma on siltikin mustaa, harmaata, valkoista ja vähän roosaa kuten tämä Elloksen pitsineule.
Ehkä sitten jonkun oikein värikkään hellevaatteen voisi ostaa vaikka kesäalesta.


KappAhlista löytyi alennustangosta musta viistohelmainen pusero ja ihan pikkusummalla kultakoristeinen paita, jonka selässä on kiva aukko yksityiskohtana.



Nämä housut oli tosin normaalihintaiset, mutta mukavan joustavaa ja kesäisen ohutta kuviokangasta ja mulle normaalipituiset, vaikka oikeasti niissä kuuluisi olla sellaiset nilkkapituiset lahkeet. 


Tässä vielä Elloksen paita liehuu tuulessa. Nyt on vielä aika kylmä mutta toivotaan että pian lämpenisi edes vähän. Joitakin vuosia sitten mulla oli kesäloma jo toukokuussa ja silloin oli niin lämmintä että pystyin kastamaan jo talviturkinkin järvessä. Uimakelejä odotellessa täällä jo mennään, vaikka juuri vasta jäät lähtivät viikko sitten.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti