perjantai 14. elokuuta 2015

Viikon kuulumisia


Viikko sitten oltiin vielä koko perhe koossa Tampereella ja osallistuttiin anopin pitkäaikaisen ystävättären hautajaisiin. Hänestä oli vuosien varrella tullut melkein kuin perheenjäsen, tytötkin jo pienenä kutsuivat häntä nukketädiksi ja nyt olimme sitten kaikki saattamassa häntä.
Siunaustilaisuus pidettiin kauniissa ja modernissa Lamminpään kappelissa tutuissa maisemissa, jotka olivat aiemmin meidän perheen ulkoilumaastoja.

Ilmatkin lämpenivät lopulta ja tarkenin istua ja lueskella parvekkeella, Honey tuli pitämään seuraa mutta siirtyi sitten aika pian viileämpiin sisätiloihin lepäilemään.


Mökillekin ehdittiin edes yhdeksi yöksi, joten pääsin ilokseni uiskentelemaan ja jatkamaan vähän maalausprojektiani parvekkeella.

Ohjelmassa oli myös grillausta iltapimeällä ja on niin kiva aina porukalla seistä vieressä ja neuvoa siskon miestä, joka yleensä toimii grillimestarina. Aina joku ehtii ohjeistaa mitä makkaraa pitää kääntää vielä hiukan jne. Illan tunnuslauseena taisi olla : "Turpa kiinni tai olkaa muuten hiljaa!" Joku kummituskin kurkisteli ikkunan takana...

Honey on sitä mieltä että on mukavampaa istua penkillä kuin kostealla nurmikolla.

Edessä oli taas töihinpaluu neljän yön merkeissä ja pyöräilyreitin varrella on hauska portti eräänlaiseen kummitustaloon, vanhaan tulitikkutehtaaseen, joka on myös suosittu valokuvauspaikka graffiteineen päivineen. Ohi pyöräillessä sieraimiin tunkee vanha, tunkkainen haju rikotuista ikkunoista.

Myös hoitoundulaatit palasivat omaan kotiinsa ja sain kivoja tuliaisia Marokosta:) Työkaveri tuntee mut hyvin, sain mm. leoparditossut.


Elloksen odotettu syyskuvastokin kolahti postiluukusta, mutta ihan ensi selailulla en löytänyt mitään erityisen sykähdyttävää.

Yökölle oli jätetty töissä pannukakkuannos, joka tuli nautittua parvekkeella raittiissa ilmassa töiden lomassa.

Vapaiden ja palkkapäivän kunniaksi pientä shoppailua, Amanda vihjaisi uudesta makeasta mansikkaisesta kesäjuomasta ja sitä piti päästä maistamaan heti. Samalla kävin kyselemässä Macista jotain primeria meikin alle, sieltä kun saa aina niin hyvää palvelua. Mua vaan vähän huvitti kun vasta kolmas mulle suositeltu tuote löytyi, varastot tuntuivat olevan lopussa. Ei ehkä sitten ollut se ihanteellisin vaihtoehto mitä hain, mutta tulipa nyt ostettua kokeeksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti