maanantai 24. elokuuta 2015

Puhdasta, pehmeää ja raikasta

Tässä on pitänyt vähän kiirettä kun työt ovat pahasti häirinneet kesästä nauttimista; viikko sitten nimittäin uimavedet lämpenivät tarpeeksi, lopultakin järvessä tarkenee uiskennella pitempiäkin aikoja.
Mulla on nyt ollut paljon iltavuoroja ja yleensä olen suoraan töistä tultua painellut järveen virkistäytymään ja nukkumaanmeno on venynyt. Mutta nyt pitää kyllä nauttia täysillä kun ehdin jo luulla että tämä kesä jää väliin uinnin osalta.


Oon mä silti ehtinyt tehdä pieniä, tarpeellisia ostoksiakin. Ihastuin tuon Eosin käsivoidepakkauksen muotoiluun ja ostin uuden loppuun kuluttamani vaaleanpunaisen tilalle. Hyväntuoksuisia ja kosteuttavia ovat olleet  molemmat, kokeilematta jäi vielä vaaleanvihreässä pakkauksessa oleva olisikohan nyt ollut kurkun tuoksu, joka ei niin heti ensimmäiseksi houkutellut.


Silloin harvoin kun on aikaa ja viitseliäisyyttä laittaa silmämeikkiä, on puhdistusaineeksi valittava sellainen, joka soveltuu ripsienpidennysten kanssa käytettäväksi ja tämä Lumenen öljytön aine on juuri sopiva siihen ja ostinkin uuden pullon Keskisen retkeltä.




Pitkästä aikaa tein myös saippuapalatilauksen Lushilta ja nyt on uudet, tuoksuvat saippuat käytössä niin suihkussa kun käsisaippuanakin. Olen tainnut käydä jo läpi kaikki eri tuoksut, tällä kertaa löytyi vain yksi uutuus, tuo ylimmäisenä oleva "Love you Mum", elegantti kukkaissaippua joka tuoksuu jasmiinilta, mimosalta ja bergamotilta.



Olen kuullut paljon kehuja Jurliquen kasvosuihkeista, etenkin niistä ruusuntuoksuisista, mutta itse en ole mikään ruusuntuoksun ylin ystävä, joten päätin kokeilla tällaista vähän vanhemmalle iholle tarkoitettua suihketta ja se on nyt ainakin helteillä ollut mukavan virkistävä tuttavuus.

Vielä on säätiedotusten mukaan pari päivää aikaa kuntoilla uimalla ennen kuin sää muuttuu viileämmäksi ja nyt otankin siitä ilon irti ja herään jopa ehkä aamullakin ennen töitä polskimaan:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti