maanantai 6. heinäkuuta 2015

Mökkimaisemia


Kohta alkaa olla lähes 25 vuotta siitä kun vanhemmat päättivät oman kesämökin rakentamisesta. Tontti oli valmiina erotettuna suvun vanhoista maista, jotka ovat ennen vanhaan kuuluneet meidän esi-isälle, läheisen kartanon sepälle.
Lähtökohtana oli tiheää kuusimetsää ja vieläkin tulee välillä ihmeteltyä miten sinne keskelle nousi viihtyisä hirsimökki ja ympärillä on jopa nurmikkoakin.


Ilmanlaatu on puhdas kun ihan pihakoivuissa ja lähimetsässä kasvaa naavaa.


Tontilla ei pitäisi olla pelkoa käärmeistä, laskettiin juuri että jo mökkitien varressa on seitsemän isoa muurahaispesää ja itse pihapiirissä vielä muutamia lisää. Eikä kyllä koskaan käärmeitä ole näkynytkään.




Mökille vie kapea hiekkatie, jonka reunoilla on hyvät kukkienpoimimisapajat ja lähettyvillä on myös kasvitarha, josta saa alkukesästä hankittua kesäkukkia. Siellä on ainakin aiemmin ollut myös kanoja ja sieltä on voinut ostaa munia.



Mökin pihassa on mm. muutama marjapensas ja juhannusruusuja. Tuollaisessa metsämaastossa ei kauhean hyvin mikään kasva, sireeni ja omenapuu eivät ainakaan ole menestyneet, eikä mitään vaativampia kukkapenkkejä ole istutettu, muutama pioni ja keisarinkruunu on sinne siirretty joskus.


Viimeksi mökkeillessä järven takaa nousi upea iso täysikuu, mutta ei sitä saanut kameralla ikuistettua meidän taidoilla ja välineillä niin hienona kuin miltä se näytti luonnossa.
Mökkeily on mukavaa ja siellä riittäisi aina paljon hommiakin, puusavottaa, ylläpitoa ja uudistamistakin, kesällä en kyllä kaipaa ulkomaille ollenkaan. Kunhan vaan olisi enemmän vapaa-aikaa mökkeilyyn kun lomat on jo ohi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti