maanantai 15. kesäkuuta 2015

Taas kokkailtiin

Aina kun Linda tulee Tampereelle meillä panostetaan enemmän ruoanlaittoon, koska hän tykkää tutkia ja kokeilla uusia reseptejä ja lukee aina huolella etenkin K-kaupan ruokaohjelehdet, joista usein löytyykin sopivaa kokattavaa.
Nyt Linda oli kotipuolessa reilun viikon sotaleskenä ja monenlaista ehdittiin maistella sinä aikana.


Syötiin broilerisalaattia, jossa oli ainakin avokadoa, melonia ja pähkinöitä joukossa. Se oli hyvää ja täyttävää kermaviilidippikastikkeiden kanssa.


Yhtenä aamuna Linda innostui leipomaan omenaista piimälimppua, kyllä voi ja lämmin leipä on aina herkkua, leipää riitti myös pakkaseen.


Tässä on puolestaan mun tekemä piirakka, jossa on juustoisen pohjan päällä herkkusienimuhennosta. Halusin tätä kokeilla, koska tätä joskus laitettiin kesällä mökillä kun Linda on ollut ihan vauva, muistaakseni silloin ihan säilykeherkkusienistä.


Tässä on Honeyn synttärikakku, marenkipohja kermavaahdolla, mustaherukoilla ja suklaakastikkeella. Honey tosin tykkäsi enemmän kalkkunaleikkeleestä.


Sushia me ei itse kyllä tehty, vaan nämä on haettu Stockmannilta, oikein hyvä annos olikin.


Tässä taas savulohipiirakka, jonka Linda leipoi ilta- ja välipalaksi ja sitä säästettiin myös kertausharjoituksista nälkäisenä tulevalle kihlatulle.


Terveellistä ja kevyttä porkkanakesäkurpitsakeittoa raejuuston kanssa.



Ja ettei liian terveelliseksi mene niin viimeisenä päivänä kahta erilaista pizzaa runsailla täytteillä, niistä riitti evääksikin junamatkalle Turkuun kun pariskunta lähti takaisin.
Nyt pitääkin suunnitella seuraavaksi juhannussyömisiä; mitä hankitaan mökille ja miltä säätiedotukset näyttävät, onko grillaaminen mahdollista vai sataako ja myrskyääkö jatkuvasti. Siinä onkin taas päänvaivaa kerrakseen.


2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä ruokia :) Minulla on selvästi joku kakkuvaje - nyt pitäisi saada marenkipohjakakkua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvää ja makeaa;) aika nopea tehdäkin... Seuraavaksi varmaan pitäis tehdä tuoreiden mansikoiden kunniaksi.

      Poista