tiistai 30. kesäkuuta 2015

Loput lomakuvat


Juhannnusviikonloppu päätettiin vielä prinsessakakkua syömällä ennen arkirytmiin palaamista.

Mökillä oli kovin sateista joten keksittiin lähteä kylille lähinnä ostamaan lisää vuorimäntyjä, joita ei alkukesästä saatu tarpeeksi, oli muuten niiden hinta kaksinkertaistunut viime kerrasta. Samalla poikettiin Tarvikekeskuksessa, josta saa tavaraa laidasta laitaan, tulee mieleen vähän Veljekset Keskinen joskus alkuaikoina kun siellä oli pienemmät tilat ja kaikki ei ollut vielä niin hienoa ja mahtavaa... Ostettiin mökille leikkuulautoja ja veitsiä ym. pientä tarpeellista.

Tarvikekeskuksen yhteydessä on hyväksi kehuttu kiinalainen ravintola, josta ostettiin lounasannokset mökille mukaan kun Honey oli kyydissä myös.

Tässä Honey makaa nääntyneenä kotisohvalla mökkeilyn jälkeen.


Kaupungissa ehdin vielä nauttia viimeisistä sireeninkukista ennen kun alkoivat ruskistua ja varista.

Kun Ida keksii jotain herkkua, niin sitä sitten syödään. Meillä oli neljänä peräkkäisenä päivänä bataattiranskalaisia ja fetatsatsikia. En valita, kyllä se mullekin maistui;)

Lähes joka päivä on satanut, mutta kävin kirjastossa hakemassa kunnolla lukemista ja ajattelin että antaa vaan sataa, ajankulua ainakin riittää. 
Lisäksi Ida sai ylipuhuttua ja hommasi vihdoin meillekin Netflixin, joka oli tytöille ilon päivä:) Mäkin oon jopa jo katsonut kolme jaksoa "Downton Abbeya", jota Linda mulle suositteli ja oon tykännyt kovasti siitä.

Jotain iloista ja keltaista piti saada aurinkoa korvaamaan, joten ostin uuden tiskiharjan arkea piristämään.


Mökille vielä ehdittiin ennen töihin paluuta edes yhdeksi yöksi. 
Pionit ja juhannusruusut ovat vasta nupulla.
Honeylla riitti vahtimista ja tarkkailua kun se yritti pitää laumaa koossa; kun joku poistui mökistä niin sitä alkoi itkettää...
Välillä se keräsi voimia väsyneenä nurmikolla kun kaikki olivat lähettyvillä:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti