tiistai 17. helmikuuta 2015

Escada-kokoelma kasvoi taas

Mulla oli viikonloppuna jo lupaava kurkkukipu ja eilen sitten lähdin lataamaan matkakorttiani päästäkseni yöksi töihin ja jouduin toteamaan, että heikottaa ja huimaa kovasti. Ehdin kuitenkin pyörähtää kaupungilla pikaisesti ennen kuin tulin kotiin flunssaa potemaan.


Olin jo odottanut koska pääsen täydentämään jokakeväistä Escada-tuoksukokoelmaani. Nyt mulla on taas kesää varten uusi rento ja mehukas tuoksu, joka on saanut inspiraationsa leppoisista kesäpäivistä, puutarhoista ja perhosista.


Tuoksua kuvataan näin: se avautuu ananaksen, mansikoiden ja tuttifrutin suloisella yhdistelmällä ja sen sydämessä avautuu romanttinen kukkameri ja lopuksi tuoksu kietoutuu vaniljan ja mustaherukan pehmeään syleilyyn. Aika runollinen kuvaus ja mun mielestä nämä tuoksut muistuttavat aina kovasti edeltäjiään, mutta tää on muodostunut mulla ihan kesäperinteeksi.


Tämä oli näköjään jo kahdeksas vuosi kun markkinoilla ovat olleet uudemmat ja yksinkertaisemman malliset pullot. Kaikki ovat mulla tallessa kylppärin hyllyä koristamassa.
Lisäksi mä poikkesin Cottonilla katsomassa joko kesäkenkiä olisi tullut. Ei ollut vielä, mutta ostin itselleni ystävänpäivälahjaksi sydänavaimenperän, entinen avaimenperä kun oli laukussa palasina. Kilpikonnakuvio houkutteli mua ja oli ilmiselvä valinta.



Nyt sitten vaan peiton alla torkkumista ja toipumista. Jos ei tauti huomiseksi helpota pitää lähteä lääkäriin, työnantaja ei voi kirjoittaa kun kaksi sairaslomayötä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti