perjantai 2. tammikuuta 2015

Viimeisimmät instakuulumiset


Jouluaatto tosiaan tuli vietettyä töissä iltavuorossa ja monen vuoden jälkeen näin oikean joulupukinkin, vielä laulavan sellaisen. Kotona ehdin juuri katsoa tärkeäksi perinteeksi muodostuneen Lumiukon ja joulurauhan julistuksen Turusta ja nautittiin vähän lihapiirakkaa ja lihalientä ennen kun mies kyyti mut töihin. Aattoilta menikin ihan leppoisissa tunnelmissa kahden nuoren sijaisen kanssa ilman kiireen tuntua.
Honey ja muu perhe jäivät ihailemaan kuusta ja rentoilemaan kynttilänvalossa ja illalla odottivat muakin kotona monipuoliset juustotarjoilut.


Jouluateria syötiin vasta joulupäivänä mun vanhempieni luona ja tässä kuvaa viimeisestä joulukattauksesta ja kinkunrääppeistä tapaninpäivänä kun vanhin tyttö tuli poikakaverinsa kanssa hänen perheensä luota Äänekosken suunnalta.

Yövuorot alkoivatkin heti taas joulunpyhien jälkeen ja aamun pimeydessä kehtasin ottaa kuvan lähisuutarin mainoksesta. Tosi kiva huomiotaherättävä ja toivottavasti myös hidastava heijastinrakennelma juuri ala-asteen kohdalla:)

Esikoinen täytti 24-vuotta ja juhli sitä yhtä riemukkaissa tunnelmissa kuin yksivuotiskuvassa. Mullekin oli jätetty aamuksi kakkua.

Oli tosi kylmää ja töissä piti vetää villatakkia hartioille, joka on mulle harvinaista, yleensä tulee hiki töitä tehdessä... Mietin miten tarkenen aamulla lähteä kotiin kun pyhäisin ei läheltä kulje bussiakaan, onneksi oli pipo sentään mukana.


Uusi vuosi menikin sitten Honeyn kanssa kaksin dippaillessa ja kaveria rauhoitellessa. Onneksi ei mitään isompaa paniikkia syntynyt kun itsekin istuskelin muina miehinä kaikessa rauhassa. Kun ihan talon kulmilla räiskittiin lujaa oli Honey vähän huolissaan ja yritti tunkeutua sohvan alle. Ja kun pikaisesti käytiin takapihalla ei pissiminen onnistunut koko iltana.
Seuraavana päivänä se jo hengaili mamman sylissä helpottuneena kun vaara oli ohitse.
Ja nyt onkin sitten järkyttävä koiranilma, vettä sataa ropisten ja lumesta ei ole enää tietoakaan, jäätikköä vaan lenkkipoluilla, ilman nastajalkineita en kyllä selviäisi pystyssä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti