maanantai 5. tammikuuta 2015

Naaman hellimistä

Ulkona on meillä 16 astetta pakkasta ja pyöreä kuu möllötti komeasti matalalla, vähän vaan alkoi Honeyn tassuja aristaa ja piti kääntyä kohti kotia aiemmin kuin oli tarkoitus.
Varauduin tammikuun pakkasiin tilaamalla Hyvinvoinnin Tavaratalosta Madaran puhdistusmaidon ja kasvoöljyn. Livboxia pitkään tilanneena olen kokeillut sen kautta tullutta luonnonkosmetiikkaa ja päädyin etsimään siltä puolelta talveksi hellävaraisia ja kosteuttavia tuotteita kuivalle ja herkälle couperosaiholle.


Puhdistusmaito sisältää kauraa ja lehmuksenkukkaa ja se on kermainen ja rauhoittava meikinpuhdistaja joka sopii kaikille ihotyypeille. Siinä oli kiva, mieto tuoksu.


Soothing Hydration-kasvoöljy oli taas kuivalle iholle suunnattu myöskin rauhoittava tehokosteuttaja, joka sisältää kahdeksaa erilaista ravitsevaa kuivaöljyä.


Näin ensikokeilun jälkeen voi ainakin todeta että kasvot ovat miellyttävän kosteutetut, ei kiristä yhtään.
Googlailin eri vaihtoehtoja ja päädyin Madaraan siitäkin syystä että pakkaukset ovat kivan ja selkeän näköisiä ja tuotteet sisältävät luomusertifioituja balttialaisia kasviuutteita.
Kasvoöljystä sattui olemaan hyvä tarjouskin tilaushetkellä ja sit sai vielä valita haluaako ekologisen pakkaustavan vai uuden laatikon:)
Nyt onkin sopivat pakkaset juuri että näitä voi testailla ja helliä ihoansa. Huomiseksi luvassa vieläkin kireämpää pakkasta...

2 kommenttia:

  1. Ihanat ja tuo seerumi kiinnostaa kovasti. Hyvinvoinnin tavaratalosta olen tilaillut Dr.Haushckan tuotteita ja on tosi hienoa että voi valita ekologisen pakkaustavan. Madaran tuotteet ovat todella kauniita ja latvialaisuus lisäplussaa.

    Tunnelmallista loppiaista. <3

    VastaaPoista
  2. Hyvää loppiaista sinnekin, mulla menee työn merkeissä mut sitten vielä vapaat jatkuvat onneksi. Toivottavasti iho nauttii nyt;)

    VastaaPoista