torstai 4. joulukuuta 2014

Enkeli-ikkuna esillä taas

Viikonlopun työilloista huolimatta perinteinen enkeli-ikkuna on taas koristeltu ja vihreä nurmi se siellä paistaa taustalla.


Joka vuosihan ikkuna näyttää lähes samalta, mulla on iskostunut pakkomielle järjestää enkelit aina lähes samoihin asetelmiin;) Tänä vuonna vanha saastuneessa vedessä kilkutteleva soittorasiaenkeli ei enää päässyt esille, mutta tekisi mieli etsiä tilalle joku vastaavanlainen lumisadepallo, voisihan siinä olla sisällä jotain muutakin kuin enkeli. En vaan ole juuri pyörinyt vielä kaupungilla, aika huolestuttavaa kun yhtäkään joululahjaa ei ole vielä hankittuna, vaikka yleensä mulla on alustavat suunnitelmat jo heinäkuussa...



Tänä vuonna vaan ei nyt jostain syystä tuo joulumieli tunnu yhtään syttyvän, olisikohan osaksi senkin takia että olen aattoillan töissä sekä myös kolme sitä edeltävää iltaa, joten viimehetken valmisteluille ei jää oikein aikaa koska aamupäivisin en saa mitään aikaiseksi.


 Nyt on kuitenkin lihapiirakan leipominen aloitettu, täyte odottaa jääkaapissa huomista. Melkein se nykyään onkin odotetuimpia jouluruokia erilaisten juustojen lisäksi. Vielä on suunnitelmat aika auki koko joulunvieton suhteen. Mulla ne pitemmät vapaat ja rentoutuminen osuisivat paremminkin joulun jälkeen vasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti