keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Lomailua ja löhöilyä


Lomasta on muisto enää, mutta sen aikana tän ruusunnuppukorvan kanssa rennosti kotoiltiin.

Tuli laitettua syyskauden ensimmäinen perunamuusi oikein perinteisen uunimakkaran kanssa, kiva kun taas saa jauhoisia perunoita.

Honey lymyilee petauspatjan alla ja toivoo ettei levitetä päiväpeitettä sängyn päälle, se vaikeuttaa luolakoirana elämistä.

Lomalla piti käyttää aikaa tylsään hammaslääkärikäyntiin ja samalla saatiin lohjenneesta mutta vaivattomasta hampaasta vihlova:(


Osuin pääkirjastoon kun siellä sattui olemaan liivitaideteos rintasyöpäkampanjaan "Kanssasi" liittyen.

Honey hymyilee onnellisena.

Kätkemistaidot vaativat vielä pientä harjoitusta, kovan ruopimisen päätteeksi lätynpala oli huolettomasti hännän vieressä:)

Kyllä mun liljannuppuni lopulta aukesivat komeiksi kukiksi.


Honeylla on rankat unikaveriharjoitukset menossa, että jaksaa osallistua. Nyt on miehellä kolme yövuoroa ja mulla on perjantaina alkamassa kuuden yön putki ( mun tähän astinen ennätys ) joten nukkumisseuralaisella on vaativat ajat meneillään.

Töihin saatiin tupaantuliaisten yhteydessä silmäniloa ja sisustusjuttuja.

Tein pellillisen lämpimiä leipiä kotonakin inspiroituneena siitä, että töissä niitä on tehty iltapalaksi muutaman kerran.

Sininen sadehetki, kovin ovat lyhyitä päivät nykyään.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ei oo kyllä hetkeäkään tarvinnut katua sen adoptoimista:)

      Poista
  2. Ihanaa liljan kukintaa! Ja pieni on taas niin mussukka :)

    VastaaPoista