maanantai 27. tammikuuta 2014

Wishlist

Monissa blogeissa olen törmännyt toivelistoihin, joissa laatijat lähinnä pohtivat tarpeitaan/haaveitaan vaate- ja laukkuostosten suhteen.
Mä aloin tässä ihan miettimään, että mitä mä toivoisin etenkin jos ei olisi mitään budjettia rajoittamassa. Loppujen lopuksi oli yllättävän vaikeaa keksiä mitä mä oikeesti tarvisin tai edes haluaisin ja pitikin ihan miettiä muutaman yön yli...
Vähän sama juttu kun kerran ystävien kanssa tuli puheeksi mitä haluaisi, jos tietäisi kohta kuolevansa. Mä en oikein keksinyt siihen mitään spesiaalia. ( Mun ystäväni toive oli silloin että hän saisi oman täytekakun ja söisi siitä erikseen kaikki kerman.)
Lopulta perusteellisesti mietittyäni sain seuraavaa aikaan:


Ihan ekaksi tuli mieleen laadukas paistinpannu, yleensä käytän yhtä ja samaa lähes päivittäin ja nyt olisi aika saada uusi kuluneen tilalle. Siinäpä ylellinen haave...

Sitten tollaista Pentikin kynttiläpuuta mä oon monta kertaa ihaillut ja siitäkin ilahtuisin.

No ihan erityistoive olisi pieni ranskisvauva, mutta nyt pitää vielä ottaa kaikki irti Kaapon läsnäolosta ja sitäpaitsi mies yrittää lytätä mun haaveet uusista lyttynaamoista:(

Ihan utopistinen toive olis kissa, mieluiten leopardikuvioinen mutta jo vuosia sitten mies on todennut että jos meille tulee kissa niin hän lähtee... Sellaista se on, vaikka on aikuinen niin ei voi hankkia mitä haluaa kun pitää ottaa muut huomioon.

Joku laukkukin aina tietysti kelpaisi, Michael Korsin Selmaa niiteillä välillä ihailen.

Sitten tuo Block-valaisin olisi mun mieleeni, sellaiselle ehkä vielä löytyy paikka meiltä.

Matkustamisesta mä en ole kamalan innostunut, mutta joskus vielä toivoisin pääseväni Kreikkaan, katsotaan tapahtuuko se kun täytän 50, tai ehkä sitten kun 60 tulee täyteen.

Oikeasti tarvitsisin uuden mekon tytön yo-juhliin ja katsellessani Asos Curven valikoimaa silmiin osuivat kaikki mustat vaihtoehdot, mutta pitäisiköhän olla joku muu väri kun on keväinen juhla kyseessä?

Ja yksi toive vielä itselleni että saisin energiaa ottaa itseäni kunnolla niskasta kiinni ja aloitettua kevyemmän ja terveellisemmän elämän, enkä keksisi aina hyviä tekosyitä.

Olisi kiva tietää miltä näyttäisivät teidän toivelistat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti