lauantai 12. lokakuuta 2013

Tarinaa tatuoinneista

Mä oon mielenkiinnolla seurannut tossa alkusyksystä Aamulehden yleisönosastolla käytyä keskustelua tatuoinneista. Vaikutti siltä että monet paheksuivat niitä vedoten etenkin siihen miten kamalalta ne näyttävät sitten vanhuksilla ryppyisellä iholla.
No, asiasta voi olla montaa mieltä, mutta mä nyt ainakin olen nähnyt vanhaa ja ryppyistä ihoa varmaan keskimääräistä enemmän, enkä menisi heti väittämään että ne tatuoinnit siinä nyt mitenkään asiaa pahentaisi, kaikki vanhenevat ja iho muuttuu ja se on luonnollinen asia.

Juuri pari päivää sitten Facebookissa tykkäiltiin 90- vuotiaasta mummusta, joka oli käynyt ottamassa tatuoinnin hiljattain tamperelaisessa liikkeessä:)
Niinpä ajattelin minäkin vanha ihminen kertoa tatuoinneistani... Nuorempana en sellaisia ajatellut ollenkaan, mutta sitten kun alkoi uusi vaihe elämässä ja opiskelu aikuisiällä, niin tuli tarve jotenkin räväyttää ja jo ennen neljäkymppisiä mun olkapäätäni koristi leopardi. (Tästä jutusta välittyy mun syvä innostukseni eläinkuvioihin eri muodoissa.)


No eihän se sitten siihen jäänyt, vaan seuraavana oli vuorossa pieni kirahvi nilkkaan.


Seeprasta sitten vielä haaveilin ja se ilmestyi olkavarteen kun käytiin yhdessä vierailemassa tatuointiliikkeessä silloin kun keskimmäinen tyttö täytti 18 vuotta.


Täytyy  myöntää että mun isäni kyllä paheksui, mutta onneksi tän ikäisenä ei tarvitse enää vanhempien lupaa:)
Sitten vielä ihan ylimääräisenä suunnitelmista poiketen tuli panda kertomaan pitkästä ja stressaavasta keväästä, jolloin odotin tietoa rinnassa olevan patin luonteesta tuskallisen pitkään epäonnistuneen koepalan takia... Nyt on sitten lihaleima merkkinä että kaikki on kunnossa toistaiseksi ainakin!


Paljon kuulee keskustelua ja mielipiteitä mm. että tatuoinnit kuuluvat vaan merimiehille ja linnakundeille, mutta mä en tunnustaudu kummaksikaan, oon vaan ihan tavallinen tatuoitu täti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti