lauantai 31. elokuuta 2013

Perintökalleudet

Tässä blogissa ei tule mitään tasokkaita sisustuspostauksia, mutta tarkoituksena on esitellä rakkaimmat huonekalut. Molemmat ovat peräisin edesmenneeltä isoäidiltäni, joka oli moderni ja vauhdikas mummeli aikoinaan. Hänkin käytti leopardikuvioisia vaatteita ja mm. meikkasi ja halusi pitää tyylikästä peruukkia lähes loppuun asti.
Ihailin aina hänen sisustustaan, ei ollut mikään perinteinen mummola, vaan sieltä löytyi Artekin huonekaluja, seeprataljaa yms.
Jo eläessään hän lahjoitti mulle palavasti ihailemani Artekin tarjoiluvaunun, joka on seurannut meitä kodista toiseen ja löytänyt nyt paikkansa takkahuoneesta.




Ja toinen lapsesta saakka rakastamani huonekalu, jonka sain itselleni on 70-luvun vitriinikaappi, jonka kanssa miesväki on useampaan otteeseen kiroillut ja vääntänyt kun sitä on moneen kertaan purettu ja koottu muuttojen yhteydessä:)




Tällä hetkellä siitä on erotettu yksi moduli, joka on siirretty olkkarin nurkkaan erikseen, että saatiin tilaa ruokapöydälle.


Meillä puhutaan siitä edelleen Leila-mamman kaappina ja se on kivan näköinen, kun  iltojen hämärtyessä voi sytyttää siihen taas valot, niin toimii samalla tunnelman luojana ja valaisimena ja se mahduttaa sisuksiinsa ison määrän koriste-esineitä, matkamuistoja ja muuta tavaraa.





perjantai 30. elokuuta 2013

Omannäköinen kalenteri

Vaikka kännykän kalenterikin on jatkuvasti käytössä, en silti osaa elää ilman perinteistä paperikalenteria. Niitä mulla on ollutkin vuosien varrella paljon erilaisia teinikalentereista alkaen:) Viime vuosina olen lisäksi  innostunut koristelemaan sivuja tarroilla ja kirjoittamaan kimaltavilla geelikynillä.
Nyt huomasin muutamissa blogeissa, että on mahdollista suunnitella ja tilata kalenteri ihan omiin tarpeisiin omilla kuvilla koristeltuna. Innostuin heti ja suunnittelin itselleni kalenterin, jonka etu- ja takakanteen valikoin omia valokuvia.





Kaikki piti suunnitella ja valita eri vaihtoehdoista kalenterin koosta lähtien, sivuille sai miettiä mieleisen värin ja teeman, haluaako viivoja, kellonaikoja näkyviin, pysty- vai vaakasivuja ja lisäillä erilaisia tehtävälistoja tai muita vastaavia kenttiä.


Alkulehdelle oli erilaisia tekstivaihtoehtoja tai voi muokata kokonaan oman. En mä keksinyt mitään originaalia vaan otin valmiin pohjan omilla tiedoilla. Loppuun voi valita tyhjiä sivuja tai halutessaan vaikka sudokuja tai värityskuvia:)



Ei mennyt kuin reilu viikko, niin uusi kalenteri kopsahti postiluukusta ja aloituskuukaudenkin sai valita sopivasti syyskuun alkuun. Ihan kiva idea, oon tyytyväinen, kenelläkään muulla ei ole ainakaan ihan samanlaista!





torstai 29. elokuuta 2013

Täytetyt lätyt

Aina silloin tällöin tekee mieli täytettyjä lättyjä, joita meillä on tehty samalla reseptillä jo 30 vuotta:)
Aikoinaan se oli illanistujaisherkku, jota tarjottiin usein nuorena parina kun tuttavapariskuntia tuli kylään. Ja kyllä ne meille edelleenkin maistuvat...


Tässä olisi ohjetta:

Lättytaikina

6 dl maitoa
3 munaa
3-4 dl vehnäjauhoa
suolaa

Tämä taikina riittää 10-12 lättyyn, ja se on vähän paksumpi niin lätyistä tulee paremmin koossa pysyviä täytettäessä ja rullatessa.

Täyte

400 g jauhelihaa
1 pss herkkusienikeittoaineksia
2,5 dl vettä
1 prk ranskankermaa
muutama valkosipulinkynsi


Jauheliha ensin ruskistetaan, sekaan lisätään keittojauhe ja vesi. Maustetaan valkosipulilla ja annetaan hautua n. 5 min, jonka jälkeen lisätään ranskankerma ja annetaan vielä kuumentua.
Lättyjen päälle lätkitään täytettä ja rullataan. Pinnalle ripotellaan juustoraastetta.
Tähän saakka voi tehdä valmiiksi ja ennen tarjoilua vaan kuumentaa uunissa n. 15 min.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kenkätilaus

Tehtiin kokeeksi nuorimman tytön kanssa kenkätilaus Kiinaan. Ollaan nähty blogeissa kivan näköisiä ja edullisia kenkiä ja ajateltiin myös testata, että voiko tuon hintaiset kengät oikeasti olla mukavia jalassa ja ennen kaikkea kestää käyttöä.


Arvaakohan kukaan kumpi tilasi kummat jalkineet:)
Ainakin toimitus pelasi tehokkaasti, paketti tuli viikossa vaikkei maksettu mitään ylimääräistä nopeammasta toimituksesta.
Korkkarit ovat kuulemma vähän epämukavat jalassa, mutta käyvät kuitenkin baarikäyttöön... Toisaalta mitkä tahansa ton korkuiset korot olisivat mun mielestä epämukavat jalassa.
Nilkkurit olivat sopivankokoiset jalassa, mutta sai pitkään taistella kenkälusikan kanssa ennen kun sai ne jalkaansa, en tiedä venyvätkö jotenkin käytössä vai pitääkö leikata omaa kantapäätä pois niin kuin Tuhkimon sisko...




tiistai 27. elokuuta 2013

Syksyn tuntua mökillä

Sattui vielä vapaapäivälle upea, aurinkoinen ilma, niin että päästiin  jatkamaan mökin maalausta. Urakka eteni taas jonkin verran, nyt on muut ikkunan- ja ovenpielet kertaalleen maalattu, paitsi ihan ylin ikkuna.


Vielä jäi jäljelle kohdat joihin ei ylety ilman tavallista korkeampia tikkaita tai telineitä.
Näin syksyiseltä jo näytti; lehtiä on putoillut pitkin, eikä järvikään enää houkutellut uimaan. Grilli nökötti käyttämättömänä, syötiin lihapullia tuvassa.
Voi olla että jo säidenkin puolesta maalausurakka saadaan suoritettua ihan loppuun vasta keväällä...




Tällä kertaa Kaapo ei päässyt päällysmieheksi kun oltiin niin vähän aikaa, sille autossa matkustaminen on aina niin raskasta kun sen täytyy seistä ja horjua koko ajan.
Kaapo siis jäi kotiin tyytyväisenä nukkumaan eikä kerrottu sille ollenkaan että mennään mökille:)





maanantai 26. elokuuta 2013

Uusi Päivä

Ilon päivä kun mun lempparitv-sarjani palasi kesätauolta!
Mä en katso telkkaria juurikaan, ihan muutamaa valikoitua ohjelmaa vaan, muuten aika kuluu mieluummin lukiessa.
Mutta Uuteen Päivään aikoinaan mut sai oikeastaan koukkuun mun kummityttöni Venla, joka sitä on tiiviisti katsellut.


Mä en ihan alusta hoksannut lähteä sarjaa seuraamaan, mutta nykyään katson kyllä joka jakson.
Mä oon aika usein illalla töissä siihen aikaan kun UP tulee, mutta oon ottanut tavaksi katsoa sen jälkeenpäin YleAreenalta ennen nukkumaan menoa, on niin kiva maata peiton alla iPad sylissä ja irtautua hetkeksi arjesta ennen unia:)


Tykkään tuollaisesta pitemmästä sarjasta, jossa seurataan ihmisten elämää pidemmällä aikavälillä; tästäkin alkuaikojen kuvasta henkilöt ovat paljon muuttuneet, lapsista sen helpoimmin huomaa:)



Aloitus vaan oli vaan tänä vuonna nyt vähän surullinen, mutta sitähän se oikeakin elämä aina välillä on...


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Ole tarkka ota Pirkka

Joka kuukauden alussa aina vanhimman tytön kanssa viestitellään keskenään joko jompi kumpi on ehtinyt hakea K- kaupasta uusimman Pirkka-reseptilehden. 
Sitten aina keskustellaan ja arvioidaan mitkä ohjeet olis mielenkiintoisia ja sopivia kokeiltavaksi.


Ja tytär usein uusia reseptejä testaileekin, käy enemmän K-kaupoissa ja tuntee paremmin niiden valikoimat. Häneltä saa aina suosituksia mitä kannattaa laittaa. Mulla jää usein ennemminkin sille tasolle, että tutkin ja lueskelen ruokaohjeita innoissani, mutta sitten ei lopulta tulekaan niitä toteutettua kuitenkaan.

Nuorempana mulla oli sellainen periaate, että kokeilin joka viikko ainakin yhtä uutta reseptiä. Nyt se on kyllä jäänyt kun syöjiäkin on enää niin vähän ja satunnaisesti paikalla...
Reseptejä ja keittokirjoja on kertynyt valtavat määrät, aiemmin leikkelin ja liimailin ohjeita eri kansioihin, mutta nyt niitä tulee kerättyä vaan sekaiseen pinoon. Mutta jos joskus pitää tehdä jotain erityistä niin ei ole kyllä ruokaohjeista pulaa ja netistä niitä löytyy lisäksi vaikka kuinka!
Nyt taas odotetaan innolla syyskuun lehteä ilmestyväksi...





lauantai 24. elokuuta 2013

Työkaverin synttärit

Vähän edelliseen kirjoitukseen liittyen kun oli puhetta työkavereiden ikäeroista, oltiin tänään juhlimassa entisen työkaverin 20-vuotissyntymäpäivää.
Hauskaa että kaksikymppinen kelpuutti juhlaseurakseen kaksi tätiä:)


Oltiin ensin syömässä juhlavasti Fransmannissa. Mä otin vaihteeksi pariloitua lohta, kun harvemmin ravintolassa tulee tilattua kalaa ja kyllä olikin herkullista bearnaisekastikkeen ja lohkoperunoiden kanssa. Jälkiruoaksi kaikki halusivat lämmintä suklaakakkua, jonka lisukkeena oli mielenkiintoisesti mm. salmiakkivaahtoa.


Lopuksi vielä poikettiin terassilla kun oli niin kiva ilma.


Sankarilla oli päässä hieno kruunu. Mulla oli asusteina tällaiset kruununjalokivet:)




perjantai 23. elokuuta 2013

Monikulttuurinen työ

Hoitoala on vaan niin jännä siitä, että vuosien varrella työkavereina on ollut monien eri maiden edustajia mm. seuraavista maista: Marokko, Kenia, Etelä-Afrikka, Iran, Afganistan, Venäjä, Viro, Filippiinit ja Peru, ja monia muitakin on ollut, mutten kaikkia edes muista.


Mä pidän sitä rikkautena, vaikka välillä ilmeneekin jotain kieliongelmia, niin on mielenkiintoista kysellä ja saada tietää eri kulttuureiden tapoja ja tottumuksia,  kuulla mikä on toisen äidinkieli yms. Se tuo vaihtelua ja oppii itsekin katsomaan asioita eri tavalla.

Kuvat Pinterest

Toinen mielenkiintoinen juttu on työkavereiden ikähaitari; joskus on ollut sijaisena jopa 70 vuotta täyttävä vanha konkari ja toisaalta työparina on usein omien lasten ikäisiä ja vielä nuorempia hyviä tyyppejä. Kaikilta kuitenkin oppii jotain, kun osaa asennoitua oikein, tulee uusia näkemyksiä ja itsekin välillä voi miettiä asioita eri näkökulmasta.
Olis se vaan ollut tylsää olla pankissa töissä eläkeikään asti!

torstai 22. elokuuta 2013

Haaste

Sain Missä Muruseni on?-blogin reippaallta Venlalta seuraavan haasteen:

1. Kerro 11 asiaa itsestäsi
2. Vastaa haastajan kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet haastat, eikä saa haastaa samaa takaisin

Tässä tulisi nyt ne 11 asiaa itsestäni:

1. Olen kamalan aamu-uninen
2. Tykkään koruista ja kimalluksesta
3. Haluaisin vielä joskus matkustaa Kreikkaan ja Gotlantiin
4. Syön joka aamu Saarioisten ohrapuuron
5. Toivoisin kissaa, mutten saa, nyyh:(
6. Tykkään poltella kynttilöitä ja nauttia ihanista tuoksuista
7. Oon riippuvainen Pepsimaxista mutta kahvia en juo
8. Vihaan siivoamista
9. Luen ainakin 100 kirjaa vuodessa
10. Oon meidän perheen lyhyin
11. Oon kova hamstraamaan erilaisia käsivoiteita, niitä on joka paikassa




Kuvat Pinterestistä

Sitten Venlan kysymykset:

1. Lempieläin, miksi?
    Kissa, joka olisi seurallinen ja mukavuudenhaluinen sekä helppohoitoinen

2. Paras asia mitä sinulle on tapahtunut kesän aikana?
    Loma ja rentoilu

3. Suosikkitv-sarja?
     Uusi Päivä

4. Suosikkiurheilulaji, miksi?
     Uinti, se on ainoa laji, jossa oon hyvä

5. Lempivaatemerkki?
    Vaikka Nanso

6. Uimahalli vai ranta?
    Uimaranta:)

7. Kerro harrastuksistasi, onko sinulla niitä?
    Lukeminen; kirjat ja blogit

8. Suklaa vai irtokarkit?
    Suklaa

9. Lempikauppasi?
    Cotton, KappAhl

10. Televisio vs. puhelin?
       Puhelin vai saako sanoa iPad?

11. Paras elokuva?
      Mamma Mia, siinä on Kreikka, Abbaa ja Meryl Streep:)

Nyt sitten meni vaikeaksi tässä vaiheessa, voisin tietysti keksiä kysymyksiä mutta kun ei mulla ole ketään haastettavaa. Kukaan mun kaveri ei pidä blogia, enkä tunne ketään alle 200 lukijan bloggaajaa paitsi tietysti Venla, mut kun ei saanut haastaa takaisin:(


Mutta tässä nyt ois Venlalle ja kaikille muillekin ihan vaatimaton ja yksinkertainen haaste ihan yleisesti ottaen... Liittyy kaiketi urheiluun, mutta tähänhän voi pyrkiä kaikessa!




tiistai 20. elokuuta 2013

Fazerinaa suihkussa

Löysin sattumalta Löytötavaratalossa poiketessa I Love...-sarjaa olevan suihkugeelin suklaan- ja appelsiinintuoksuisena. En ole siihen tuoksuun aiemmin muualla törmännytkään, ihanaa mansikkaa ym. on kyllä kokeiltu.
Tuosta tuli kyllä mieleen ihan Fazerina-suklaa, nam. Ja Yves Rocherin kookossuihkugeelin sain synttärilahjaksi; kookos nyt vaan on niin hyvää muodossa missä tahansa:)



Mä olin nimittäin nuorena tunnettu Fazerina- ja etenkin Geisha-mieltymyksestäni jopa niin, että oltuani yhden kesän pankissa kesäapulaisena sain läksiäislahjaksi konttorin tytöiltä Geisha-patukoista askarrellun "sätkyukon":) Täytyy kyllä sanoa, että vaikka ne edelleen on hyviä niin nykyään on muut suklaat nousseet ohitse suosikkilistalla.








sunnuntai 18. elokuuta 2013

Melkein niinkuin oma laukku

Nuorin tyttö tilasi kesällä ansaitsemillaan palkkarahoilla Michael Korsin Jetset-laukun. Kovasti se on munkin mieleeni ja koitankin hieroa vaihtokauppoja, jos tyttö saa välillä käyttää mun laukkuja, niin ehkä mäkin saisin joskus varovasti ulkoiluttaa uutta valkoista kaunotarta:)



Katsotaan nyt miten tässä käy, päästäänkö sopimukseen...
Joka tapauksessa mä oon alkanut säästämään seuraavaan omaan toivelaukkuun, pikkuhiljaa tässä kerrytetään rahastoa. Kuulostaa ehkä vähän turhamaiselta, mutta kyllä kai tässä iässä voi välillä ostaa jotain ylellistä varsinkin kun se on tarkoin harkittua ja säästämisen takana, kun kerran rahaa ei kulu vaikka tupakkaan ja baareihin:)






lauantai 17. elokuuta 2013

Paluumuuttaja

Keskimmäinen tyttö on ollut reissussa pari viimeistä vuotta; ensin töissä ulkomailla ja sitten viime vuoden Porvoossa opiskelemassa.
Porvoo ei kuitenkaan oikein innostanut asuinkaupunkina ja nyt tarjoutui onneksi tilaisuus palata kotiseudulle jatkamaan opintoja:)

Onhan se viihtyvyys ja tuttu kaveriporukka tärkeitä juttuja, ja ehkä vähän sukukin... tuntuu sitten varmaan se opiskelukin mielekkäämmältä kun on mieleinen asuinpaikka.
Tervetuloa takaisin Tampereen opiskelijaelämään!


Löytöjä Seppälästä

Kävin ennen lääkärille menoa aikaa tappamassa Seppälässä katsomassa löytyisikö jotain sopivaa vielä loppualeista. No tietenkin löytyi, ostin valkoisen neuleen niittikoristeilla, joka on kesäinen mutta jolla on käyttöä syksymmälläkin.


Eikä se tietenkään siihen jäänyt, iskin silmäni vielä normaalihintaiseen bleiseriin, joka oli sellainen neuletyyppinen ja hihat tekonahkaa.


Silläkin on jatkossa varmasti runsaasti käyttöä, kun tässä vähitellen pitää pakata hellevaatteita sivummalle.


perjantai 16. elokuuta 2013

Kukkakypärä

Taas töiden jatkuessa polkupyörä pääsi päivittäiseen käyttöön työmatkoilla ja nyt on sitten tämänkin mamman pää suojattuna pyöräillessä!
Mulla on joskus vuosia sitten ollut ruma myrkynvihreä pyöräilykypärä, jota aina tuli välteltyä ja lopulta se katosikin varmaan jonkin muuton yhteydessä. Pitkään oon kyllä miettinyt, että olisi aiheellista käyttää kypärää, sellaisia tarinoita kun on kuullut onnettomuuksista ja itsekin oon muutaman kerran pyöräillessä  kaatunut. 
Aina enemmän vaan tuntuu että vastaantulijoilla on kypärät kiltisti päässä, kun on oikein ruvennut kiinnittämään huomiota.


Niinpä mä toivoin synttärilahjaksi kypärää ja ehdittiin nyt käydä sitä valkkaamassa. Mua kiinnosti Nutcasen kypärät ja olin ajatellut kyllä jotain hillitympää, mutta kun myyjä sanoi että niissä juuri värikkyys on ideana ja kun mieskin kerran tykkäsi, niin mukaan lähti iloisen kukallinen kypärä:)


Tytöt tietysti heti tyrmäsivät sen nolona ekaluokkalaisen päähineenä:) Mutta ei mua nolota yhtään, kun mä nyt kerran vihdoin otin sellaisen potan käyttöön, niin saa se vähän erottuakin!


torstai 15. elokuuta 2013

Elokuun Livbox

Joka kerta aina yhtä odotettua postia on alkukuusta toimitettava Livbox. Jatkoin juuri määräaikaista tilaustani taas kolmeksi kuukaudeksi eteenpäin.
Tällä kertaa teemana oli tavallinen arki tai ideana oli miksi elää vain viikonlopuille ja kesille, kun voi elää aina ja joka hetki. Ja esitteessä korostettiin että klisee "arjen juhla" on sellainen mistä kannattaa pitää kiinni. 


Kaikki tuotteet olivat käyttökelpoisia ja mieleisiä, nyt ei lähtenyt mitään mulle tarpeetonta tytöille jakoon.
Burt's Bees huulikiilto pääsi samantien käyttöön ja suklaakuorintaa kokeilin kanssa hetimiten ja se oli syötävän ihanan tuoksuista:)
Kuukausittain  tulee sähköpostissa kyselyitä ja saa esittää omia mielipiteitä tuotteista ja kiinnostuksensa kohteista. Niissä kysytään myös ikää, eli saavat varmaan paremmin koottua tuotteita eri kohderyhmille ja ihotyypeille jatkossa. Oon kyllä tykännyt tuosta ideasta kovasti!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Lomamässäilyt

Tässä koostetta mitä mm. lomalla tuli syötyä... Huom ja vähän joka nurkassa näkyy lasillinen Pepsimaxia:)




Öh, aika hampurilais- ja grilliruokapainotteiselta näyttää, eikä tässä näy edes kaikkia niitä makkaroita :( Enkä luonnollisestikaan mistään arkisesta makkarasopasta viitsinyt ottaa kuvia, että kyllähän jotain tavallistakin syötiin.
No, mutta lohduttaudutaan sillä, että arki väistämättä alkaa ja ehkä Elixialle kulkeva oikopolkukaan ei enää olis sitten niin rehevöitynyt ja nokkosten valtaama.
Ja oonhan mä kuitenkin sentään uinut ja paljon!