maanantai 29. heinäkuuta 2013

Turistina Ruovedellä

Käytiin pitkästä aikaa tarkastamassa tutut nähtävyydet mökkireissun yhteydessä. Runebergin lähde on kaunis luonnonsuojelualueella oleva paikka, jossa kasvaa monia harvinaisia kasveja.



J.L. Runeberg on ollut Ruovedellä vuoden verran kotiopettajana Ritoniemen kartanossa ja istuskellut lähteen reunalla haaveilemassa ja sieltä kotoisin  ovat myös "Lähteellä"-laulun sanat.
Aiemmin lähteen kirkasta ja raikasta vettä voi juoda, siellä oli kauhakin sitä varten, mutta tänä kesänä se on kielletty, koska vedessä kasvaa jotain bakteereja :(



Toinen tärkeä paikka on hautausmaan portilla, jossa seisoo vaivaisukko käsi ojossa. Sitä piti käydä moikkaamassa ja viedä kolikko kirkon diakoniatyön hyväksi kuten aikaisempinakin kesinä. Puusta veistetyt vaivausukot esittävät usein kerjuulla olevaa sotainvalidia ja suurin osa on tehty 1800-luvulla.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti