keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Turussa

Lähdettiin alkuviikosta ajelemaan rakkaaseen synnyinkaupunkiini Turkuun ja tervehtimään vanhimman tytön porukkaa. Matkalla haettiin Urjalan Makeistukusta tuliaisia ja evästä.
Sylvi-koira oli oikein riehakkaalla tuulella meidät nähtyään.


Mentiin keskustaan lounaalle Morrison's-ravintolaan ja söin siellä oikein maukkaan vuohenjuustohampurilaisen. Hinnatkin olivat lounasaikaan mukavan edulliset.


Käveltiin sen jälkeen torille herneitä ostamaan ja ihailtiin kirjastorakennusta ja Aura-jokea hyvin Turkuun kotiutuneiden oppaiden johdolla.








Kierreltiin vielä lopuksi Skanssin kauppakeskuksessa. Siellä olis ollut vaikka mitä kivaa ostettavaa, mutta yritin ummistaa silmäni enkä sortunut tuhlailemaan tällä kertaa. Ja tytötkin taisivat mua vähän estää:) Sen sijaan käytiin syömässä jälkiruoaksi jätskit, tai mä otin gelatosmoothien tuoreilla marjoilla, kun en niin jätskin ystävä ole ja hyvää oli!


Niin no, ostettiinhan me kätevä teline kapselikeittimen kapseleiden säilytystä varten Gigantissa poiketessa ja valittiin myös kahvia ja teetä varastoon...











tiistai 30. heinäkuuta 2013

Synttärit

Ei tässä iässä kyllä ole mitään juhlimista, kaukana siitä... No ehkä se, että ikä alkaa vielä vuoden vasta nelosella:)


Joka tapauksessa synttärit on vietetty sukuloinnin merkeissä, eikä tarvinnut itse leipoakaan.
Ensi vuonna ehkä sitten vähän railakkaammat juhlat, saa nyt nähdä mitä enää vanhana jaksaa järjestää!



maanantai 29. heinäkuuta 2013

Turistina Ruovedellä

Käytiin pitkästä aikaa tarkastamassa tutut nähtävyydet mökkireissun yhteydessä. Runebergin lähde on kaunis luonnonsuojelualueella oleva paikka, jossa kasvaa monia harvinaisia kasveja.



J.L. Runeberg on ollut Ruovedellä vuoden verran kotiopettajana Ritoniemen kartanossa ja istuskellut lähteen reunalla haaveilemassa ja sieltä kotoisin  ovat myös "Lähteellä"-laulun sanat.
Aiemmin lähteen kirkasta ja raikasta vettä voi juoda, siellä oli kauhakin sitä varten, mutta tänä kesänä se on kielletty, koska vedessä kasvaa jotain bakteereja :(



Toinen tärkeä paikka on hautausmaan portilla, jossa seisoo vaivaisukko käsi ojossa. Sitä piti käydä moikkaamassa ja viedä kolikko kirkon diakoniatyön hyväksi kuten aikaisempinakin kesinä. Puusta veistetyt vaivausukot esittävät usein kerjuulla olevaa sotainvalidia ja suurin osa on tehty 1800-luvulla.








sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kaapo kesäretkellä

Vähän ollaan vältelty ja jänskätty Kaapon mökille viemistä tänä kesänä. Ollaan mietitty miten se puolikuuro ja sokea vanhus siellä pärjää, eksyykö vai vieriikö mäkiä alas...


Nyt kuitenkin piti ottaa papparainen mukaan kun ei kaupungissa ollut sopivasti hoitajia ja täytyy sanoa että yllättävän hyvin meni, kyllä se osaa varoa eikä ryntäile niinkuin nuorena miehenä. Se merkkasi tarkasti paikat että löysi pusikoista takaisin ja viihtyi enimmäkseen terassilla ihan oven suussa, niin pysyi perillä missä muut kulkevat.


Grillipaikan se myös haistoi hyvin:)


Ja oma tuolikin löytyi kaupungissa olevan henkilökohtaisen nojatuolin tilalle! Ei siinä tietenkään yötä nukuttu, vaan se meni mummelin kainalossa ja toista kertaa ei sinne Kaapoa huolita:) Kyllähän se kieltämättä on aika tilaavievä ja äänekäs kuorsaaja...






lauantai 27. heinäkuuta 2013

Päiväkahviseuraa

Meillähän ei kotona koskaan juoda kahvia, eikä juuri osteta mitään pullia tai keksejä houkutukseksi.
Mutta heti kun tullaan mökille, päiväkahvihetki on tärkeä ja odotettu seurustelutapahtuma. Vanhemmilla on ollut tapana päivittäin juoda kahvit iltapäivällä ja me ollaan tyttöjen kanssa aina innolla osallistuttu vuosien varrella, etenkin niiden tarjoilujen takia :)


Ruovedellä on aikaisemmin saanut Vilenin leipomosta hyviä, perinteisiä "läskimunkkeja" eli oikeasti niitä kai kutsutaan kermamunkeiksi... Valmistaja on tainnut vaihtua, mutta niitä pitää kuitenkin saada ainakin kerran kesässä!

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Painovirhepaholainen

Mä oon aina tottunut käyttään kaikissa aikaisemmissakin kännyköissä ja myös iPadissa ennakoivaa tekstinsyöttöä kirjoittaessani. Välillä se ehdottaa niin hupaisia vaihtoehtoja, että saa makeat naurut.
Toisinaan kuitenkin pääsee läpi virheitä vaikka kuinka yrittäisi syynätä tekstiä ennen lähettämistä/julkaisemista.


Särkässä tosiaan söin hampparin, jos se jäi epäselväksi ja oon myös tiennyt että Mulberryssä on vaan yksi ällä :)
Tämä vaan selityksenä ja saattaapi jatkossa tulla lisääkin näitä sekä ihan spontaanejakin kirjoitusvirheitä ja kalkkis kun olen en osaa korjata niitä jälkikäteen...
Nyt suunnittelen mökkiviikonloppua, palaillaan!

Kylässä Koiramäessä

Talven aikana ohikulkiessani ehdin moneen kertaan ihmetellä mitä lasten eläintarhan alueella oikein rakennetaan, kunnes selvisi että Koiramäen kylähän se sinne nousee ja vanha tuttu Herra Hakkarainen muuttaa ihan naapuriin:)
Nyt päätettiin lähteä tutustumaan paikkaan tätiporukalla, mukana vanhin lapsuuden ystävä sekä vanha äiti:)



Kierrettiin Koiramäki ja tutkittiin paikkoja, oikein kiva ja tunnelmallinen kylä se oli. Hauskoja ja värikkäitä rakennuksia kivoine yksityiskohtineen sieltä löytyi ja mukava vanhanajan ilmapiiri.






Nähtiin myös hauskoja eläimiä:


Kaapon sukulaissieluja, hyviä nukkumaan ja röhkimään:


Lopuksi käytiin moikkaamassa Särkässä kesätöissä raatavaa nuorinta tyttöä ja syömässä ravintola Midhillissä, jossa valitsin mehevän hampain kreikkalaiseen tyyliin.


Oli oikein onnistunut retki ja sääkin suosi, ei ainakaan tarvinnut palella...










torstai 25. heinäkuuta 2013

Harry Hole

Reilu vuosi sitten mies etsi matkalukemista Australian lomalleen ja törmäsi sattumalta norjalaisen kirjailijan Jo Nesbön Lepakkomies-dekkariin, jonka tapahtumat sijoittuvat Australiaan. Se olikin onnenpotku, koska sen jälkeen meille on hankittu koko kirjasarja, jota on ahmimalla luettu.
Nyt on ilmestynyt suomeksi sarjan kymmenes teos "Poliisi", jonka sain eilen käsiini, kun mies sen ehti ensin lukea.

  

Dekkareissa on rikoksia selvittämässä mielenkiintoinen ja vähän tavallisuudesta poikkeava päähenkilö Harry Hole, joka taistelee alkoholisminsa kanssa ja on erilainen oman tiensä kulkija.
Täytyy sanoa että viime yönä meni puoli kahteen ennen kun maltoin laskea kirjan käsistäni... Ei voi muuta kun suositella, taso pysyy ja paranee joka kirjassa!




keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Omppu

Nyt vihdoin ja viimein loman alettua järjestyi sopiva aika lähteä valkkaamaan uutta läppäriä. Tai no ei siinä paljon valkkaamista ollut, kun olin jo etukäteen tutkinut ja melkein päättänytkin minkälainen otetaan.
Niin että alkuviikosta haettiin lopulta uusi 13-tuumainen MacBook Air valmiiksi käyttökuntoon asennettuna.


Vähän pitää tutustua ja harjoitella käyttöä, mutta vaikuttaa kyllä heti kätevältä ja selkeältä.
Nyt voisi alkaa kuvaamaan kamerallakin enemmän, kun on mihin siirtää kuvat, ainoa vaan että mä oon kyllä vähän sellainen etten helposti kehtaa tähtäillä kameran kanssa julkisilla paikoilla:)
Tai sitten käy niin, että jos pysähdyn ottamaan jossain kuvaa, niin muu perhe kiitää jo kaukana edellä ja saan kipittää perässä että saan muut kiinni.



Sellainen se uusi laite nyt on!



tiistai 23. heinäkuuta 2013

Mullberryn huivi

Oon pitkään ihaillut kuvissa Mullberryn huiveja ja keväällä hankin yhden sellaisen vaaleassa kevätvärissä palkinnoksi itselleni kun talven aikana kävelin ahkerasti työmatkoja.
Suurimman osan vuodesta kuljen pyörällä, mutta muutamat talvikuukaudet otan varman päälle ja jätän pyörän talviteloille. Aiemmin olen yleensä tullut paluumatkan kotiin bussilla, mutta nytpä päätin lisätä liikuntaa ja kävellä senkin. Pidin kirjaa bussimaksuissa säästämästäni summasta ja päätin ostaa itselleni jotain ylellistä kävelypalkinnoksi.

Nyt kuitenkin olen haaveillut tummempisävyisestä huivista syksyä silmällä pitäen ja eilisellä Hesan reissulla poikkesin pikaisesti Mullberryn myymälässä. Valittiin nuorimman tytön kanssa kahden eri vaihtoehdon välillä ja päädyttiin mustanharmaaseen Tamara-huiviin.


Voidaan pitää sitä yhteiskäytössä kun hän vielä muuttaa kotiin takaisin.
Ja hyvään aikaan oltiin liikkeellä, toiseksi viimeinen kappale hankittiin, syksymmällä olisi jouduttu nuolemaan näppejämme:)


Tuntuu myös niin ylelliseltä ostaa joskus jotain laadukasta ja hienosti silkkipaperiin käärittyä ja viimeisen päälle pakattua lahjaa ihan itselleen...


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Heureka

Tänään olikin aikainen herätys kun lähdettiin ajelemaan kohti Vantaata ja Heurekaa. Päätettiin tehdä pieni kesäretki, että uusi kuski saisi kartutettua ajokokemustaan ja pääsimme samalla katsomaan "ruumisnäyttelyä".


Kyseessä on mielenkiintoinen näyttely ihmisen anatomiasta, fysiologiasta sekä terveydestä. Body Worlds on saksalaisen tohtori Gunther von Hagensin luoma kokonaisuus, jossa on näytillä aitoja ihmisruumiita ja elimiä. Tohtorin keksimällä plastinointimenetelmällä ruumiin nesteet ja rasva korvataan nestemäisellä muovilla, jolla saadaan näytteet säilöttyä mm. lääketieteen opetustarkoituksiin ja tässä näyttelyssä keho on esitetty myös taiteen ja muotojen näkökulmasta.


Ei ne ruumiit mitenkään ällöttäneet tai kauhistuttaneet, kuten vähän ennalta pelkäsin, vaikka olihan se ehkä vähän irvokasta katsoa niitä aseteltuina esim. tennistä pelaamaan.
Mutta ei se siinä mielessä kuitenkaan ollut mun mielestä ruumiiden häpäisyä, koska kuulemma tuhannet elävät ihmiset jonottavat saadakseen lahjoittaa ruumiinsa tieteen käyttöön ja juuri tähän tarkoitukseen.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kalkkis kunnostautuu

Nyt tulee vähän itsekehua, mutta voisin kuvitella että mä oon ikäisekseni aika aktiivinen tuolla sosiaalisen median ja sen sovellusten puolella. 
Facebook-tili mulla on ollut jo muutaman vuoden, vaikka en sinne itse niin ahkerasti päivitäkään omia juttujani.
Whatsappia käytän jatkuvasti ilmaiseen viestimisen perheen kanssa ja sen olen jopa uutuutena esitellyt parikymmentä vuotta nuoremmalle työkaverillekin:)
Instagramissa käyn tiheästi katselemassa kuvia ja laittelen niitä sinne itsekin vaihtelevalla innolla.
Sekä Pinterestiin että Weheartit-sivuille olen kirjautunut ja käyn siellä poimimassa itselleni söpöjä ja inspiroivia kuvia välillä aikani kuluksi.


Tässä Pinterestin herkkukansiosta mallia.
Ja nyt tosiaan uusin innostuksen kohde on blogien lukemisen lisäksi oman blogin kirjoittelu. Mut nää kaikki on ihan kivaa vaihtelua ja ajankulua mun himolukemiseni lisäksi:)


Tässä poimittuna kivoja lemmikkikuvia Weheartit-sivuilta.


lauantai 20. heinäkuuta 2013

Lush

Mä teen aina muutaman kuukauden välein tilauksen Lushin nettikauppaan. Oon aivan hurahtanut etenkin niiden herkullisen tuoksuisiin palasaippuoihin.


Tuoksun lisäksi merkitsee ympäristöystävällisyys; saippuat ovat pakkaamattomia, säilöntäaineettomia ja palmuöljyttömiä.
Tällä kertaa tilasin kolme hoitavaa ja hellävaraista saippuapalaa. Rock Star on pinkki ja makean karkintuoksuinen. Sininen Dirty pesee lian pois ja on raikkaan minttuinen ja vihreä Egg Hunt puolestaan taas ihanan vadelmainen tuoksultaan.


Nyt on taas uudet saippuat suihkussa ja vessoissa levittämässä virkistäviä tuoksuja ilmaan. Päivittäisessä perhekäytössä tuollainen pala kestää kolmisen kuukautta. (Mä taidan kyllä olla kaikesta päätellen jonkinlainen tuoksufriikki:))


perjantai 19. heinäkuuta 2013

Lopultakin loma!

Piti vaan huomauttaa, että vihdoin on viimeiset yövuorot takana. Nyt alkoi vapaat ja maanantaina virallisesti loma. Edessä on rentoutumista:


Herkuttelua


Nautiskelua


Säistä riippumatta